Mega-arvasta miljoonapotti Keski-Suomeen

Keski-Suomen Tikkakoskella on löytynyt huhtikuussa kaikkien aikojen suurin Suomessa pelattu raaputusarpa, arvoltaan huikean pyöreät 1 000 000 euroa. Voittoarpa oli ostettu Tikkakosken Tikkatuvalta, kertoo Veikkauksen viestintäosasto. Arvan onnellinen omistaja ei ole vielä astunut julkisuuteen, mutta pienellä keskisuomalaisella, noin 5 000 asukkaan pitäjällä onnellisen miljonäärin henkilöllisyys tuskin jää salaisuudeksi kauaksi aikaa. Edellinen Suomen ennätyssumma oli raaputettu Juhla-arvasta, jonka potti oli sekin muikeat 600 000 euroa.

Kuluvan vuoden alussa myyntiin tullut raaputusarpa on herättänyt kiinnostusta huomattavalla jättipotillaan, joka saatiin kasaan kolmen maan rahapeliyhtiöiden yhteistyön ansiosta: Mega-arpa on kansainvälinen raaputusarpa, jota myydään Suomen lisäksi Norjassa sekä Tanskassa. Miljoonapotin arpoja laskettiin liikkeelle yhteensä neljä kappaletta; yksi kutakin maata kohti, sekä lisäksi yksi satunnaisesti sijoitettu ylimääräinen arpalipuke. Onkin siis mahdollista, että suomalaisilta kioskeilta voi käydä vielä nappaamassa toisenkin miljoonan euron arvoisen Mega-arvan.

Yksinkertainen raaputusarpa

Mega-arpaa pelataan raaputtamalla esiin ensiksi voittonumerot, jotka on sijoitettu arvan pelikentän yläosaan. Näiden alta löytyy neljässä rivissä kultaharkkojen alta raaputettavat omat numerot; mikäli ”sinun numerosi” –kohdasta löytyy sama voittosumma kuin ”voittonumerot” –kohdasta, Olet voittanut kyseisen potin.

Mega-arvasta löytyy myös kolme extravoittonumeroa, jotka parantavat pelaajien voittomahdollisuuksia: ylimääräisenä ominaisuutena arpa tarjoaa pelaajalle siis vielä kolme voittonumeroa, jotka tuovat palkinnon vastatessaan pelaajan omia numeroita.

Jättipotit siirtymässä nettiin

Mega-arpa ei ole kuitenkaan täysin uniikki tapaus, sillä myös netissä pelattavista virtuaaliarvoista on mahdollista voittaa nykyään miljoonapotteja. Miljonääriksi on siis mahdollista päästä muitakin pelejä kuin lottoa pelaamalla. Mikäli raaputusarvat ovat sinun juttusi, suosittelemme kokeilemaan onneasi verkossa ostettavilla arvoilla, joista löytyy lähes poikkeuksetta niin paremmat voittomahdollisuudet kuin suuremmat pääpotitkin. Ei kannatakaan jäädä haaveilemaan ja jossittelemaan kateellisina muiden saavutuksista, sillä voit itsekin liittyä pienen onnenpotkun siivittämänä miljoonavoittajien joukkoon vaikkapa puhelimellasi raaputtamalla.

Mega-arvan selkeänä vetonaulana on sen miljoonan euron arvoinen pääpotti, sillä muut voittoluokat ovat suhteessa melko vaatimattomia; esimerkiksi toiseksi suurin mahdollinen voitto kyseisestä arvasta on ”vaivaiset” 4 000 euroa. Toki kyseessä olisi mukava lisä itse kunkin tilille, mutta kun kyseisiä arpoja on Suomen myyntipisteissä jaossa vain kolme kappaletta, on veikkaajan lähes yhtä todennäköistä saavuttaa pääpotti. Kuitenkin joka kolmas arpa voittaa, mikä on erittäin mukavaa pelaajien kannalta; toisaalta valtaosa näistä voitoista on vain arvan ostohinnan suuruisia, joten pelaajat saavat useimmiten vain rahansa takaisin. Mega-arvan hinta on 10 euroa ja niitä on laskettu liikkeelle Suomessa yhteensä 1 050 000 kappaletta.